Kiitokset

Kiitokset lukijoille ja kalenterin seuraajille, kiva jos tämä on ilostuttanut! Mukavaa joulua kaikille.

Erityinen kiitos rakkaalle ystävälläni Teija Valkeiselle, joka oikoluki tekstin ja huomasi nolot virheeni kirjoittamisen saralla. Kiitos tuhannesti siitä työstä, minkä teit! 

24. joulukuuta

Aamulla tallilla Rimpinen alkaa ihmetellä, mihin Horma eilen oikein jäi. Se ei tullut heidän perässään.

”Aito, nyt mennään katsomaan, mihin se kilirukka on jäänyt!”

Aito kumartuu, ja Rimpinen hyppää selkään. Omituinen ratsukko lähtee kulkemaan reittiä bussipysäkin suuntaan. Pellon reunalla Rimpinen höristää vanhoja korviaan. Pellolta kantautuu vaikerrusta.

”Horma, sinäkö se olet?” Rimpinen huhuilee ja usuttaa Aiton seuraamaan pellolla näkyviä jälkiä. Viimein he pääsevät ladolle.

”Horma, onko kaikki kunnossa?”

Horma pudistaa päätään, ja Rimpinen näkee sen syvät haavat.

”Kuka himputti tämän sinulle teki? Joku haukkako? Kamalaa!” Rimpinen huutaa ja juoksee hoitamaan Horman haavoja.

”Virkku tahtoi turvata joulunsa talossa, ja se teki minulle nämä, etten pystyisi poistumaan täältä”, Horma kertoo.

”Tallikattien joukkoon on aina mahtunut mätämunia, mutta tämä nyt on kaameaa! Kerron heti isäntäväelle, kun pääsemme tallille takaisin. Pystytkö liikkumaan?” Rimpinen kysyy.

”Uskoisin”, sanoo Horma ja nousee jaloilleen. He lähtevät Aiton kanssa kulkemaan takaisin kohti kotitallia.

Tuskaisen matkan jälkeen he ovat viimein Horman kotona. Oiva-isäntä ja Marjatta-emäntä juoksevat pihamaalle riemuissaan. ”Meidän pikkuinen pukkimme tuli jouluksi kotiin! Ihanaa, että olet täällä, mutta missä kunnossa sinä oikein olet?” he ihmettelevät.

Rimpinen kertoo Virkun tekosista. Virkku pyörii samaan aikaan talon portailla.

”Kuulehan katti, nyt tulee musta joulu sinulle!” isäntä huutaa ja juoksee Virkun perään.

Muut nauravat. Taitaa saada katti kerrankin ansionsa mukaan!

”Rimpinen kertoi mukanasi tulleista eläimistä. Ne voivat tietenkin jäädä kanssamme joulun viettoon!” Marjatta hymyilee.

Emäntä nostaa Horman syliin. ”Olet meille niin rakas, että joulun kunniaksi vietämme tallijoulun!”

Rimpinen nyökkäilee tyytyväisenä, ja Horma on ratketa onnesta. Paha sai palkkansa, ja Horma saa viettää ensimmäisen joulunsa kotiväkensä kanssa!

***

Rimpinen ja isäntäväki kantavat herkkuja talliin ja sytyttelevät kynttilöitä, kun ilta pimenee. Talliin on tuotu oma kuusikin, josta Janakkala ja Joke maistelevat oksia. ”Ihanaa, Horma, kun olet taas täällä, meillä oli kova ikävä sinua!”

Tallissa käydään viimein joulun viettoon. Kaikki saavat lempiherkkujaan. Elviira saa syödä Virkun tallista keräämiä hiiriä, ja sillä on oikein kissanpäivät! Horma saa joulun kunniaksi oman tilan omenoita.

Horma alkaa pikkuhiljaa tajuta Kötöahon matkan merkityksen. Hän katsoo ympärilleen ja näkee Elviiran, Torstin, Heimon ja Aito-suden. Hän on saanut monta uutta ystävää.

Kesken juhlinnan Horma heristää korviaan ja kipittää ikkunalle. Aivan kuin siellä olisi joku!

Ikkunaan koputtaa Rimpinen. Hän viittoo Hormaa tulemaan ulos.

Horma yllättyy ikihyviksi. Ulkona on se ihmisten Joulupukki!

”Kuulehan Horma, mitähän jos ilahdutettaisiin vähän talonväkeä, ja sinä olisit tänä vuonna maatilanne joulupukki? Pukkihan sinä olet, eikö niin?” Joulupukki ehdottaa.

Horma riemastuu ja kääntyy Rimpisen puoleen.

”Kun sinulla on jo tuo punainen paitakin, niin minullakin olisi sinulle jotain”, Rimpinen sanoo ja antaa Hormalle pienen paketin. Horma avaa sen innosta puhkuen. Paketista löytyy tonttulakki.

”Sen minä sain, kun olin pieni vauva. Sen myötä minusta tuli tonttu. Ehkä sinustakin voi tulla joulupukki joskus, jos vain oikein tahdot”, sanoo Rimpinen ja asettelee lakin Horman pienille sarville. ”No, menehän jakamaan lahjat, me vanhat odotellaan täällä pihalla.”

Rimpinen jää ulos juttelemaan Joulupukin kanssa. Joulupukki nauraa Virkun kohtaloa, ja antaa sille kimpun risuja. Virkku katsoo Pukkia silmiin vihaisesti.

Horma ryntää talliin kiireesti ja jakaa lahjat isäntäväelle. He ilahtuvat tilanteesta, ja siitä riemuitsee myös koko tallin väki.

Horma astelee lahjojenjaon jälkeen takaisin ulos Rimpisen ja Joulupukin seuraan.

”Kuulehan Horma, olen tänä iltana yksin liikkeellä, ja tienoo on pitkä. Tulisitko mukaan tontuksi?” kysyy Joulupukki.

Horma katsoo Rimpistä epäuskoisena. Voisiko se tosiaan onnistua?

”Onhan sinulla valkopartakin”, Rimpinen sanoo ja iskee Hormalle silmää.

Horma katsoo leuanvarttaan. Niin toden totta on.

Sen pituinen se.

23. joulukuuta

”No hei Horma!” Virkku huutaa Hormalle. ”Minä kun luulin, että et koskaan palaisi!”

”Tässähän minä taas olen, Virkku”, Horma toteaa.

”No, tuliko sinusta joulupukki?” Virkku kysyy uteliaana.

”Ei minusta tullut, koska joulupukki on oikeasti ihminen, eikä vuohi.”

”Nytkö se sinulle vasta valkeni? No parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Olet varmaan hirveän pettynyt ja poissa tolaltasi”, maanittelee Virkku Hormaa.

”Olenhan minä. Kävin läpi aikamoisen seikkailun, enkä silti onnistunut muuttumaan joulupukiksi. Kaikki se oli täysin turhaa!” Horma kertoo pettyneenä.

”Voi Horma-parka! Kuulehan, minun pitää näyttää sinulle yksi jouluun liittyvä juttu, joka taatusti piristää päivääsi!” Virkku kertoo innoissaan.

”Ei kai meillä tässä enää mikään kiire ole”, Horma toteaa. ”Mennään vaan!”

Virkku opastaa Horman aidanraosta pellolle. Virkku pomppii lumihangessa kuin vieteri, ja Horma taivaltaa vaivoin eteenpäin. Virkku johdattaa Horman pellon keskellä sijaitsevaan latoon, jota ei ole käytetty vuosiin. Se on lumen painosta aivan romahtamaisillaan. Horma astuu sisään.

”Kuulehan Horma. Isäntäväki on aivan suunniltaan katoamisestasi. Jos osaisimme puhua, kertoisimme, miten yritimme estää lähtöäsi, mutta kun me emme osaa. Ja tiedätkö, mitä he ovat sanoneet! He ovat sanoneet, että viettäisivät mieluummin joulunsa tallissa kanssasi, kuin sisällä talossa minun kanssani! Ja sitä minä en hyväksy!” päättää Virkku puheensa.

Se nostaa käpälänsä kynnet terävinä ilmaan ja huitaisee Hormaa kuonoon ja jalkoihin. Horma kirkaisee, ja Virkku tempaisee karkuun.

Hormaan sattuu hirmuisesti, ja se jää yksin latoon. Tällä tempulla Virkku taitaa saada joulunsa talonväen kanssa.

22. joulukuuta

"Miten luulet meidän muka ehtivän ennen joulua perille kotitalliini?" Horma kysyy Rimpiseltä.

Rimpinen pakkaa tavaransa isoon kapsäkkiin ja napsauttaa soljet kiinni. "No me menemme bussilla, hölmö. Ja minä saan kuljettaa lemmikkini ilmaiseksi, kun olen niin vanha, Rimpinen sanoo ja iskee silmää. Ja bussipysäkki on ihan tuossa vieressä!" Rimpinen osoittaa ulos.

"Kurjaa Horma, ettei sinusta tulekaan joulupukkia. Mutta eikö ole silti ihanaa päästä kotiin?" Elviira kysyy Hormalta, kun ne kävelevät bussipysäkille.

"On ilman muuta, ja kiva, että kotimatka sujuu näin vaivattomasti."

Koko kööri odottelee pysäkillä linjuria. Lunta ripsuttelee pikkuhiljaa maahan, kunnes jostain kuuluu bussin ääni. Pian oikea linjuri on jo pysäkillä.

"Eläkeläinen, siili, susi, kili, pöllö ja varis", Rimpinen sanoo bussikuskille, joka tuijottaa epäuskoisesti.

"Minusta tuntuu, että näin erikoinen seurue pääsee firman piikkiin!" kuski naurahtaa ja kirjaa muistivihkoonsa seurueen jäsenet. "Kaikkea sitä", kuski pudistaa päätään, kun Rimpinen seurueineen on löytänyt paikan bussista.

"Minä olen nähnyt näitä busseja paljon kaupungissa, mutta en ole koskaan ennen matkustanut niiden sisällä!" Torsti nauraa.

Bussin radiosta kuuluu joululauluja, ja koko kööri nukahtaa päiväunille bussin penkille. Matka on pitkä, ja kerrankin he saavat levätä lämpimässä.

Viimein bussi pysähtyy kotitilaa lähimmälle pysäkille. Kaikki vääntäytyvät ulos autosta, ja Rimpinen toivottelee bussikuskille mukavat joulut. Taivallus kohti tallijoulua alkaa.

Rimpinen kulkee edellä, koska hän on niin innoissaan vanhaan talliin pääsystä. Torsti, Elviira, Heimo ja Aito juoksevat kintereillä. Ajatuksissaan asteleva Horma jää muista jälkeen.

Muut ovat jo niin kaukana, että Horman on turha yrittää huutaa, että ne odottaisivat. Samassa Horma tajuaa, että joku tuijottaa sitä aidan viereltä. 

21. joulukuuta

Aamu valkenee Rimpisen pihassa, ja Heimo pomppaa pihalle kopista. ”Luulin, että yö ei koskaan lopu! Ette arvaakaan, miten hankalaa on pitää piikkinsä kurissa suden ja pöllön välissä!”

Muut naurahtavat, ja samassa mökin ovelta kuuluu narinaa.

”Aito, tuohan vieraat peremmälle tänne mökkiin!” Rimpinen huutaa.

Kaikki rynnivät sisälle innosta hihkuen. ”On mukava viimein tavata sinut, Rimpinen!”

Rimpinen ohjaa vieraat pirttiin pöydän ääreen. Pöydällä on tarjolla Hormalle heiniä, Heimolle surviaisia sekä Elviiralle, Torstille ja Aitolle lihapiirakoita. Kaikki syövät hyvällä halulla pöydässä kuin tontut konsanaan, ja Rimpistä naurattaa. ”Mikäs teidät tänne toi näin sankoin joukoin? Hormahan on kuulemma minun vanhalta työtilaltani.”

”Minun pitäisi Rimpinen kysyä sinulta erästä asiaa jouluun liittyen”, Horma alkaa jutella.

”Annahan tulla vaan, on tässä kysymyksiä odoteltukin!”

”Minä tulin tänne kysymään sinulta, miten minusta voisi tulla joulupukki?” kakistaa Horma ulos sitä päiviä vaivanneen kysymyksen.

Rimpinen remahtaa suureen nauruun. ”Voi kilirukka, eihän sinusta voi mitenkään tulla joulupukkia! Katsos, sinä olet ELÄIN, ja joulupukki on ihminen. Sinun pitäisi olla vähintään tonttu voidaksesi joskus tulla joulupukiksi. Pukki sinusta kyllä tulee, kunhan kasvat, mutta ei joulupukkia!”

Horman pää painuu alas, ja sen silmät kostuvat. Tätä se ei todellakaan osannut aavistaa. Miksei kukaan voinut kertoa, että joulupukki voi olla vain ihminen, eikä eläin? Horma alkaa tajuta tehneensä pitkän taipaleen turhaan ja myös aiheuttaneensa kaikille vain huolta ja murhetta. Ja tässä on tulos. Hormasta tulisi vain pukki, muttei mitään sen suurempaa.

”Voi Horma, en tiennyt, että se on noin suuri asia! Auttaisiko, jos tulisin teidän talliinne joulun viettoon?” kysyy Rimpinen.

Horma piristyy hiukan. ”Kyllähän jouluksi tonttu on kai tervetullut!”

Rimpinen hymyilee. ”No, jouluun on enää aavistuksen verran aikaa, meidän täytyy lähteä paluumatkalle. 

Elviira, Torsti, Heimo ja Aito ja Horma, kohta pääsette unohtumattomalle matkalle!”

20. Joulukuuta

Rimpisen talo sijaitsee pikkuisessa Kötöahon kylässä hieman syrjässä, sillä eiväthän tontut voi asustella ihan missä vain.

Aito johdattaa joukkiota pimeässä yössä halki kylän. Talojen katolla on paksu kerros lunta, ja savupiipuista tupruttelee savua. Siellä täällä kaukaisimpien talojen ikkunoissa palaa valo. Hangessa ei ole muita jälkiä kuin Horman, Aiton ja Heimon. Torsti ja Elviira lentelevät perässä.

”Miksi joissain ikkunoissa on valot?” Horma kysyy Aitolta.

Susi suoristautuu joukkion eteen kuin pitäisi puheen. ”Tämä on yksi Korvatunturin alihankkijapaikoista. Koska ajat ovat olleet kovat, pukin pajan on pitänyt hankkia lahjantekijätonttuja jopa vanhoista tallitontuista. Ja kun jouluun on enää muutama yö, saatat Horma arvata, miten kiire näillä tontuilla on! Siksi ne tekevät töitä yötä myöten. Rimpinen on nyt kuitenkin unten mailla.”

Tämä saa Horman vaipumaan syvälle mietteisiinsä. ”Vai tekee Rimpinen nykyään joululahjoja!”

Hetken matkan päästä eläimet saapuvat syrjäiselle aukiolle, jonka laidalla pihakuusien takana on pikkuinen mökki. Se on Rimpisen mökki. Joukkio ryntää innoissaan talon pihamaalle.

”Viimein perillä!” Horma hihkaisee ja alkaa nauraa. Muutkin alkavat nauraa huomatessaan Horman ilon.

”Valitettavasti Rimpistä ei sovi herättää yöllä. Meidän täytyy odottaa aamuun. Majoitan teidät mieluusti koppiini”, sanoo Aito.

”Mitä ihmettä! Luuletko tosiaan, että tukimme itsemme tuollaiseen pikkukopperoon? Minähän pistän kaikkia siellä!” Heimo vinkuu. ”Minä ainakin ajattelen muita, ja jään ulos yöksi!”

”Siitä vaan,” Aito tokaisee. ”Mutta minulla on täällä lämpöpatteri…”

”Öh, no, ehkäpä minä en sitten pistä ketään!” Heimo sanoo ja sulloutuu koppiin muiden seuraksi.

Yö on ahdas, mutta lämmin. 

19. Joulukuuta

Horma, Heimo, Elviira ja Torsti ovat kulkeneet jo hyvän matkaa, kunnes joku heidän perässään alkaa saavuttaa heitä. Hormaa pelottaa valtavasti, mutta se juoksee minkä kintuistaan vain pääsee.

Elviira alkaa huutaa. ”Susi on nyt ihan kintereillä, minä hyökkään!”

Ja Elviira kaartaa perässä juoksevan suden selkään ja iskee kyntensä suden turkkiin.

”Vouh!” susi huudahtaa, pysähtyy ja alkaa vinkua. Horma, Heimo ja Torsti juoksevat yhä sutta karkuun.

Susi katsoo Elviiraa silmiin. ”Au, lopeta, miksi sinä satutat minua?” se ulvoo.

”Miksi sinä seuraat meitä?” Elviira tivaa.

”Isäntäni on käskenyt katsoa, kuka täällä kulkee, ja huolehtia siitä, etteivät villit sudet hyökkää suotta kenenkään kimppuun!”

Elviira katsoo sutta ihmeissään. ”Oletko sinä kesytetty susi? Kuka sinun isäntäsi on?”

”Isäntäni on tonttu Rimpinen”, susi ulisee kivuissaan.

”Siis sanoitko tonttu Rimpinen?”

Susi nyökkää.

”Torsti, Heimo ja Horma, tämä susi on kiltti, ja se tuntee Rimpisen!” Elviira huutaa muille.

”Minun nimeni on muuten Aito!” susi huudahtaa.

Horma, Heimo ja Torsti kääntyvät kannoillaan ja juoksevat kohti Elviiraa. Susi on todella Rimpisen kouluttama, ja se lupaa johdattaa eläimet Rimpisen mökille saman tien. Ne kulkevat yössä sutta seuraten ja luottaen siihen, että ne näkisivät pian tonttu Rimpisen.

Viimein toisen metsän laidassa näkyy pikkuruinen mökki, jonka ikkunoista loistaa lämmin valo. Viimein eläimet ovat perillä Kötöahossa.

18. Joulukuuta

Elviira valpastuu kuultuaan metsästä ulvahduksen. ”Mikä tuo oli?”

Torsti vaihtaa nukkumajalkaa. ”Minä en kuullut kyllä mitään.”

”Kyllä minä tiedän, mitä minä kuulin!” Elviira vastaa totisena.

Torsti katsoo Elviiraa silmiin. ”Luuletko että, luuletko että se olisi…?”

Elviira nyökkää. ”Erämaan lintuna minä kyllä tiedän, miltä SUSI kuulostaa.”

Horma ja Heimo heräävät äkisti. ”Mitä te höpisette? Kuulitteko suden äänen?” Horma kysyy kauhuissaan.

”Kyllä se susi oli”, Elviira nyökkää. ”Meidän on välittömästi jatkettava matkaa! Susi on pian tässä!”

Heimo kangistuu kauhusta. ”Enhän minä jaksa juosta lumihangessa niin kuin Horma, minä jään saaliiksi.”

Samassa Elviira tarttuu jaloillaan Heimon selkään ja nostaa sen Horman selän päälle.

”Hei, minä menen vielä tänne villapaidan alle, niin en varmasti tipu kyydistä, jos unohdan pitää kiinni!” Heimo sanoo, ja kaikkia naurattaa, vaikka tilanne on vakava.

Suden ulvonta kuuluu lähempää.

”Nyt ei ole aikaa hukattavaksi!” Torsti huutaa. ”Minä lennän edellä, Elviira tulee perässä ja huolehtii, että Heimo pysyy Horman kyydissä.”

Näin tehdään. Joukkio lähtee ylittämään laajaa aukeaa aluetta niin lujaa kuin kintuista lähtee. Silti niistä tuntuu, että joku seuraa niitä talviyössä. 

17. Joulukuuta

Aamulla Horma, Heimo, Elviira ja Torsti ovat makeasti nukuttuaan valmiit jatkamaan matkaa kohti Kötöahoa. Horma on onnellinen saadessaan näin suuren seurueen mukaansa matkalle kohti tonttu Rimpisen kotimökkiä. Juuso tarjoaa yövierailleen runsaan aamupalan, ja kaikki lähtevät matkaan mahat täynnä.

Hiljainen lumisade peittää matkalaisten jäljet, kun ne taivaltavat metsässä. Puiden oksat ovat painuneet alas raskaan lumen painosta. Elviira lentää pehmeillä pöllönsiivillään eteenpäin johdatellen joukkoa. Juuso on kertonut matkalaisille, missä Kötöaho sijaitsee. Nyt niiden ei tarvinnut enää harhailla Elviiran pelivelkojenkaan perässä.

Viimein eläimet pääsevät metsän laitaan. Niistä tuntuu niin voitokkaalta, että ihan kuin ne olisivat päässeet toiseen maahan! Yksikään niistä ei ole koskaan ollut näin kaukana kotometsästänsä, ja nyt ne ovat päässeet jo näin pitkälle.

Ilta alkaa laskea. Horma ehdottaa varovaisesti, jos ne jäisivät vielä kuitenkin metsän reunaan yöksi ennen matkaa yli suuren tuntemattoman. Matkasta uupuneina kaikki käpertyvät yhteen kasaan nukkumaan. Horma sulkee silmänsä ja uskoo, että ihan pian se tapaisi tonttu Rimpisen ja että sen joulupukkihaave muuttuisi todeksi.

 

Unen rauhaa kuitenkin häiritsee metsästä kuuluva ulvahdus.