Kun tallin eläimiä alkaa väsyttää hirmuisesti, Virkku
tietää, että on tullut aika toimia. Se lähtee hiipimään taloa kohti, ja Zorro
seuraa kannoilla. Ullakolle kuljetaan ulkokautta talon päädystä. Ympäröivä
pimeys alkaa hieman ahdistaa Zorroa.
”Virkku, eikö me voitaiskin oottaa aamuun? Nyt on niin
hirmuisen pimeää”, Zorro alkaa anella.
”Nyt ei aleta nössöillä ollenkaan!” sanoo Virkku ja hyppää tikkaille,
jotka johtavat ullakon luukulle. Portaat ovat hyvin kapeat.
”Pysynköhän mä pystyssä noilla?” Zorro arkailee.
”Pysyt pysyt”, Virkku kehottaa, ja Zorro lähtee yrittämään.
Humps vaan kuuluu,
kun se tippuu jäisiltä rappusilta selälleen lumihankeen. Zorro nousee heti
pystyyn kauhusta sekaisin.
”Kaikkehen sä mua kans vedät mukaan! Mä odotan sua täällä
alhaalla kuule. Hae ite vaan pukkis!”
Ei mene kuin hetki, kun Virkku saa ullakon oven auki ja
tunkeutuu sisään. Se katselee ympärilleen
pimeällä vintillä ja nuuhkaisee
ilmaa. ”Tuolla tuoksuu joulu”, se miettii ja alkaa marssia määrätietoisesti
kohti tuoksua. Virkku löytää suuresta joulukoristelaatikosta etsimänsä, suuren
olkipukin. Se ottaa pukin hampaisiinsa, raahaa sen ullakon ovelle ja tiputtaa
alas Zorrolle.
Zorro raahaa olkipukkia hangessa kohti tallia.
”Päästäänpä hetkeksi eroon typerästä pikkukilistä. Tämä
vaiva on kaiken sen arvoista”, Virkku tuumii.
Zorro on hiljaa. Se oikeasti pitää Hormasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti