Torstin pesänlämmikkeenä on ollut sen ihmisiltä varastama
punainen villapaita.
”Tällaisiahan käyttävät vain IHMISET!” Heimo sanoo
kiskoessaan villapaitaa Horman ylle.
Horman hymy palaa vähitellen sen kasvoille. ”Kiitos Torsti,
pelastit minut varmalta jäätymiseltä!”
Torsti nyökkää ovelasti. ”Mitä vain ystävilleni.”
”Kiitos kun pelastitte minun henkeni!” jatkaa Horma.
”Kuka tahansa olisi toiminut noin tuossa tilanteessa”, Heimo
ja Torsti tuumaavat yhteen ääneen.
Kolmikon yläpuolelta kuuluu pehmeä siipien läiske. Ilta on laskeutunut talviseen metsään. Horma kääntää
katseen ylöspäin kuusenlatvaan. ”Onko tuo Elviira?” se kysyy kuiskaten.
”Tervehdys Torsti ja Heimo. Onpa kiva nähdä pitkästä aikaa. Mitä olette puuhailleet? Minä vasta heräsin tähän upeaan talvi-iltaan.”
Heimo katsoo Elviiraa silmiin. ”Elviira, sinä olet minulle ilmeisesti velkaa viime kesän korttipeleistä.”
Elviiran pörröinen olemus vavahtaa. ”O-olenkohan? En kai minä nyt sillä lailla?”
”Olet, ja nyt on aika maksaa.”
Elviira pillahtaa itkuun. ”Ei minulla ole mitään, mitä antaa maksuksi!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti