Horma ja Heimo saavat uutta puhtia matkaansa Heimon tarinan
jälkeen. On mielekästä juosta metsässä, kun matkalla on tekemistä. Kova
pakkanenkaan ei niitä haittaa, ja oikeastaan se vain vahvistaa niitä.
Elviiraa ei kuitenkaan tunnu olevan missään.
”Meidän pitäisi löytää joku, jolta kysyä Elviirasta, joku
joka on voinut käydä kaukanakin. Olisiko Torsti täällä metsässä? Sehän on
voinut nähdä pöllön sinun talviuniesi aikana!” Horma ehdottaa Heimolle.
”Mainio ajatus, Horma. Koitetaanpa huudella tosi kovaa, jos
se olisi lähistöllä.”
”TOOORSSTIII!” Horma ja Heimo huutelevat.
Huuto on niin kova, että lumi putoilee lähellä olevista
puista. Paikalle ilmestyy punatulkku.
”Mitä te täällä mesoatte? Ilta on tulossa, kaikki ovat menossa
nukkumaan, ja te täällä metelöitte. Eikö teillä ole yhtään häpyä?” valittaa punatulkku
ja lentelee Horman ja Heimon ympärillä. ”Täällä rikkumattomassa rauhassa en
SUVAITSE moista älämölöä. Kuka teillä on tarkalleen hukassa?” punatulkku utelee.
”Torsti meillä on hukassa, jos satuit kuuntelemaan! Se on
harmaamusta varis, oletko nähnyt sitä täällä?”
Punatulkun kasvot muuttuvat mietteliäiksi. ”On se täällä
pyörinyt minun parvenikin kanssa. On niin kylmä, että se mielellään viettää
aikaa meidän luonnostasyöjien kanssa.”
”Voi mahtavaa!” Horma huudahtaa. ”Etkö voisi etsiä sitä ja
tuoda tapaamaan meitä?”
”Kyllä se varmasti onnistuu, mutta minulla voi mennä
montakin tuntia. Odotatteko te tässä, jos lähden hakemaan?”
”Totta kai, totta kai”, Heimo nyökkäilee.
Punatulkku lähtee matkaan. Horma ja Heimo jäävät lumiseen,
kohta pimenevään metsään. Ne päättävät syödä havuja, koska muuta ei ole
tarjolla, ja käyvät sitten nukkumaan. Horma nukahtaa tähtitaivaan alle tuhiseva
Heimo kyljessään kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti