Oravien armeija kerääntyy kuopan pohjalle Horman, Heimon ja
Elviiran ympärille. Ne ajavat joukkion pois montusta. Elviira-raukan silmät
kostuvat. ”Mihin meitä nyt viedään?” hän supattaa hädissään.
”No sen metsän viisaimman luokse, kuten kuulit”, Heimo sanoo
kiukkuisena. ”Jos olisit vain vahtinut sitä hiivatin käpysaalistasi, emme olisi
nyt vaikeuksissa. Ja olisit ollut äsken vähän hienotunteisempi O:ita kohtaan.”
Horma lohduttaa Elviiraa. ”Voi Elviira, älä huoli, kyllä me
tästä selviämme. Usko pois.”
”Toivotaan niin”, Elviira sanoo ja painaa päänsä rintaansa.
Oravajoukko johdattaa joukkoa metsässä. Yö on jo saapunut
metsään, ja kuu valaisee kulkijoita. Torsti kulkee vanhan oravan perässä
kumarassa. Kulkueessa on lähes sata oravaa, ja kaikkien niiden rinnassa on
mustikalla maalattu O. Ei ole epäilystäkään, etteikö kyse ole pahamaineisesta
joukkiosta.
Vanha orava pysähtyy suuren kallioisen mäen eteen.
”Pysähtykää, lepo, pysähtykää!”
Koko joukkio seisahtuu. Horma pälyilee ympärillensä, muttei
saa selvää siitä, mihin oravat ovat heidät vieneet. Aivan kuin kallion
seinämästä avautuisi luola!
”Metsän viisain, metsän viisain! Kuulkaa minua. Ooo, olemme
täällä, oo, metsän viisain”, vanha orava huutelee luolan suulle.
Mitään ei kuulu tai tapahdu. Öinen metsä on hiirenhiljaa,
kunnes kuuluu mahtava mylvivä ääni.
”Kukas täällä kolkuttelee?” metsän viisain huutaa luolansa
perältä. ”Antakaas vieraiden käydä sisälle. Ohto, käy sinäkin peremmälle, kun
sinä ne kerran luokseni toit.”
Horma, Torsti, Heimo ja Elviira katsovat toisiaan.
”Kuulostaa pelottavalta, mutta kai meidän on mentävä”,
Torsti toteaa. ”Tulta päin.”
Vanha orava nimeltään Ohto johdattaa joukon luolaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti