Rimpisen talo sijaitsee pikkuisessa Kötöahon kylässä hieman
syrjässä, sillä eiväthän tontut voi asustella ihan missä vain.
Aito johdattaa joukkiota pimeässä yössä halki kylän. Talojen
katolla on paksu kerros lunta, ja savupiipuista tupruttelee savua. Siellä
täällä kaukaisimpien talojen ikkunoissa palaa valo. Hangessa ei ole muita
jälkiä kuin Horman, Aiton ja Heimon. Torsti ja Elviira lentelevät perässä.
”Miksi joissain ikkunoissa on valot?” Horma kysyy Aitolta.
Susi suoristautuu joukkion eteen kuin pitäisi puheen. ”Tämä
on yksi Korvatunturin alihankkijapaikoista. Koska ajat ovat olleet kovat, pukin
pajan on pitänyt hankkia lahjantekijätonttuja jopa vanhoista tallitontuista. Ja
kun jouluun on enää muutama yö, saatat Horma arvata, miten kiire näillä
tontuilla on! Siksi ne tekevät töitä yötä myöten. Rimpinen on nyt kuitenkin
unten mailla.”
Tämä saa Horman vaipumaan syvälle mietteisiinsä. ”Vai tekee
Rimpinen nykyään joululahjoja!”
Hetken matkan päästä eläimet saapuvat syrjäiselle aukiolle,
jonka laidalla pihakuusien takana on pikkuinen mökki. Se on Rimpisen mökki.
Joukkio ryntää innoissaan talon pihamaalle.
”Viimein perillä!” Horma hihkaisee ja alkaa nauraa. Muutkin
alkavat nauraa huomatessaan Horman ilon.
”Valitettavasti Rimpistä ei sovi herättää yöllä. Meidän
täytyy odottaa aamuun. Majoitan teidät mieluusti koppiini”, sanoo Aito.
”Mitä ihmettä! Luuletko tosiaan, että tukimme itsemme
tuollaiseen pikkukopperoon? Minähän pistän kaikkia siellä!” Heimo vinkuu. ”Minä
ainakin ajattelen muita, ja jään ulos yöksi!”
”Siitä vaan,” Aito tokaisee. ”Mutta minulla on täällä
lämpöpatteri…”
”Öh, no, ehkäpä minä en sitten pistä ketään!” Heimo sanoo ja
sulloutuu koppiin muiden seuraksi.
Yö on ahdas, mutta lämmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti