4. Joulukuuta

Aamun koittaessa Horma käy heti työhön. Se ravistelee itseään niin, että karvat lentelevät. Hanhet Moilanen, Romeo ja Osku keräilevät karvoja maasta ja asettelevat niitä olkipukin kylkiin. Parin tunnin kuluttua työ on viimein valmis, ja olkipukki näyttää uskomattoman paljon Hormalta.

”Vale-Hormaa voidaan pitää tuolla tallin perällä, etteivät isäntä ja emäntä pääse huomaamaan eroa oikeaan Hormaan!” Janakkala tuumii. ”Horma, syöhän nyt kunnolla, ennen kuin lähdet reissuun. Voi mennä pitkään, ennen kuin saat ruokaa seuraavan kerran.”

Horma tekee työtä käskettyä ja vetää mahansa täyteen heiniä. Lopulta se luo viimeisen silmäyksen kaikkiin tallin eläimiin ja lähtee matkaan.

”Meidän tulee ikävä sinua!” Joke ja Janakkala huutavat Horman perään. ”Turvallista matkaa!”

”Kun tulen takaisin, voin olla oikea joulupukki!” Horma hihkaisee ja ryntää lumihankeen.

Lumi tuntuu viileältä ohentuneen turkin läpi. Horma juoksee kohti metsänlaitaa olematta kuitenkaan täysin varma, mihin mennä. Pimeys alkaa pikkuhiljaa ympäröidä metsässä kävelevää Hormaa.  ”Eivät ne muut puhuneet mitään pimeistä metsistä. Onkohan täällä susia?” se miettii.

Viimein tulee täysin pimeää, ja vain tähdet valaisevat Horman matkaa. ”Voi voi, voi voi, miksi minä lähdin lämpimästä tallistani?” Hormaa pohtii peloissaan.

Se käpertyy paksujen kuusenoksien alle yöpymään. ”Voi kun ei olisi näin pimeää”, miettii Horma sulkiessaan silmänsä.

Samassa jostain kuuluu rasahdus.