Horma heräilee hyytävään pakkaspäivään puun alta.
Seikkailumieli on hiukan laantunut yksin vietetyn yön jälkeen.
”Olisipa joku voinut lähteä mukaani”, Horma huokaa ja lähtee
kulkemaan eteenpäin
.
Hormaa kalvaa ajatus kovasta rasahduksesta, jonka se kuuli
viime yönä. Mikä ihme se oikein oli? Oliko metsässä joku muukin?
Tätä Horman ei tarvitse miettiä kauaa, sillä se löytää kuusen,
jonka oksa on tippunut yöllä maahan painavan lumen takia. Oksa näyttää
rysähtäneen jonkin kasan päälle. ”Onkohan se muurahaispesä, joka jäi tuohon
alle?” Horma miettii ja siirtää turvallaan lunta kasan päältä. ”Tämähän on kasa
lehtiä. Kuka ihme haravoisi metsässä kasan lehtiä?”
Horma tonkii kasaa yhä enemmän.
”AUTS!” Horma kiljaisee ja pomppaa hevosenaskeleen taaksepäin.
”Mikä ihmeen neula minua pisti? Löysinkö minä ampiaispesän vai mitä?”
Horma kurkistaa uudelleen levitettyyn lehtikasaan. Sieltä
kuuluu äkäinen ääni.
”Kylmä kevät, kylmä kevät, kyyyylmä kevät! Taas talvi loppuu
liian aikaisin, ja mahamakkarat estävät rantakuntoni! Ei taas näin!” jupisee pieni
vihainen siili noustessaan lehtikasasta ylös. ”Mitä, eikö olekaan vielä kevät?”
Horma on ihmetyksestä sekaisin. ”Öh, ei, nyt on vasta
joulukuu.”
”MITÄ!” siili kiroaa. ”MITÄ sinä sanoit?!”
Siili katselee ympärilleen ja näkee pesänsä hävityksen.
”Sinäkö RIKOIT minun pesäni?! Ja HERÄTIT minut?!”
”Voi, siili, olen hyvin pahoillani. Voit tulla minuun
kotiini nukkumaan, kun palaan sinne takaisin.”
”Kuulehan KILI, minä olen Heimo, enkä vain SIILI. Ja minun
majoittamiseni talveksi on vähintä, mitä sinä voit tehdä tässä tilanteessa!”
”Anteeksi”, pyytää Horma.
Lopulta siili leppyy mukavaksi. Horma kertoo siilille, että
se on matkalla Kötöaholle ja että se ottaisi Heimon mieluusti matkakumppaniksi,
jos se vain tälle sopii.
”Ilman muuta”, Heimo vastaa, ja niin Horma ei ole enää
yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti