”Kysyin, mikä teidät on tuonut tänne?” vanhannäköinen orava
kysyy.
”Öö, tulimme etsimään erästä juttua, joka on kateissa”,
Heimo kertoo. ”Luulimme, että nämä kävyt ovat meidän, mutta, eheh, taisimme
olla väärässä?”
”Niin kai voisi sanoa”, vanha orava toteaa ja käskee
ympärillä pyörivää oravajoukon rauhoittumaan. ”Lepo, joukot, lepo!”
Ympäröivät oravat leppyvät, mutta tuijottavat silti
herkeämättä kuopan pohjalla olevaa joukkiota.
Elviira kohottautuu hyökkäysasennostaan ja suoristautuu.
”Hei kaikki te siellä kuopan reunalla! Minä olen Elviira-pöllö. Minun pitäisi
kysyä teiltä erästä asiaa. Keräsin viime kesänä hirmuisen suuren määrän käpyjä,
jotta voisin maksaa velkani Heimo-siilille. Keräsin kävyt talteen puunkoloon,
ja jäin odottamaan kevättä. En koko aikaa jaksanut vartioida käpyjäni, ja
sitten ne olivat yhtäkkiä kaikki kadonneet. Minusta tuntuu, että te olette
vieneet ne.”
Vanha orava hieroo kuopan reunalla käpäliään yhteen. ”Vai
niin sinä sanot. Miksi luulet, että juuri me olisimme ottaneet sinun kurjat
käpysi?”
Torsti lennähtää kaarnanpala nokassaan kuopan reunalle
vanhan oravan viereen. ”Katsos tätä”, Torsti sanoo ja ojentaa kaarnan nokastaan.
”Eikös teillä ole tapana jättää tällainen merkiksi ’vaihtokaupoistanne’?”
Torsti naureskelee.
”Tämä on todella vakava syytös meidän yhteisöämme kohtaan.
Tämä ei jää tähän! Vien teidät metsän viisaimman luokse. Hän kertokoon, kuka on
oikeassa”, julistaa oravavanhus.
Horma nielaisee montun pohjalla ja miettii, miksi ei vain
jäänyt kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti