Luolaan johtava käytävä tuntuu loputtoman pitkältä. Sen perällä
kuitenkin loistaa lämmin kajo, ja Horma nuuhkii ilmaa. ”Tuoksuu ihan heinällä, ihan
kuin kotitallissani”, se tuumii.
Ohto johdattaa eläimet perille. Siellä niitä odottaa suuri,
kivinen luolan sydän, joka on valaistu palavin soihduin. Luolassa on mukavan
lämmintä. Joukkio pälyilee ympärilleen.
”Siinähän te olette, Ohto vieraineen”, jylisee suuri
uroshirvi ja nousee jaloilleen. Yksi sen jaloista on täynnä arpia.
Horma, Elviira, Heimo ja Torsti katsovat hirveä yllättyneinä.
”Heh, ihmettelette varmaan, mitä minä täällä makoilen”,
metsän viisain naurahtaa ja osoittaa turvallaan arpista jalkaansa. ”Nimeni on
Juuso. Jouduin kerran suden hyökkäyksen kohteeksi, enkä oikein pysty kävelemään
enää kunnolla. Avulias maamies löysi minut metsästä, kun makasin maassa jalka
verisenä. Mies päätti säästää henkeni ja pitää minusta huolta. Maamies tuo
metsän reunaan heinää, jota oravat kantavat minulle tänne luolaan ruuaksi.
Täällä pysyn suojassa susilta. Minua pidetään vanhana ja viisaana, ja tykkään
ratkoa ongelmia.”
Ohto avaa suunsa. ”Toin nämä tänne, koska meillä on
erimielisyys, joka pitää ratkaista.”
”Jaa, vai minun neuvojani kaipaatte. Antaa tulla vaan.”
uroshirvi sanoo.
Elviira alkaa selittää. ”Keräsin käpyjä maksaakseni
pelivelat Heimolle, mutta käpyni varastettiin. Niiden tilalle jätettiin vain
tämä kaarnanpala, jossa on O-kirjain.”
”Ja sen perusteella hän väittää, että me olemme olleet
asialla!” jatkaa Ohto.
Juuso laskeutuu varovasti alas mietteliäänä. Lopulta hän
toteaa: ”Uskon, että pöllöneiti on oikeassa. Helpostihan sitä vahingossa toisen
kävyt käy viemässä. Tämä pitäisi korvata jotenkin Elviiralle ja Heimolle.”
Elviira, Torsti, Horma ja Heimo katsovat toisiaan.
”Korvaukseksi riittää, että saamme mahamme täyteen ja yösijan!” ne sanovat yhteen
ääneen.
”Asettukaa taloksi!” Juuso vastaa riemuissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti